Aluksi

Pohjois-Karjalan sukututkijain seura on toiminut 12 vuotta, sen perustava kokous pidettiin joulukuun 4. päivänä vuonna 1986. Seura perustettiin edistämään sukututkimusharrastusta Pohjois-Karjalassa. Näkyvintä seuran toiminnassa kuluneina vuosina ovat olleet kuukausikokoukset, jolloin on kuultu esitelmiä. tehty tutustumiskäyntejä tai esiteltyjäsenten tekemiä tutkimuksia ja julkaisuja. Seuran tilaisuuksissa on mukana ollut keskimäärin 20 - 30 henkilöä kerrallaan. Kokouksien aiheet ovat aina tavalla tai toisella liittyneet sukututkimukseen.

Kymmenen toimintavuoden umpeutuessa alkoi seuran hallituksessa kypsyä ajatus oman historiikin kirjoittamisesta. Haluttiin palauttaa jäsenten mieliin, mitä kaikkea seuran ensimmäisen vuosikymmenen aikana on ehtinyt tapahtua. Tehtävästä kiinnostuivat seuran varapuheenjohtaja Helvi Rautiainen sekä hallituksen jäsenet Aune Miettinen j a Toivo Pölönen. Tämän työryhmän aikaansaannos on nyt edessäsi. Ensin kirjoitamme lyhyesti sukututkimuksesta ja sukututkijain koulutuksesta, sitten kerromme seuran perustamisesta. Seuran ensimmäisen puheenjohtajan, opetusneuvos Aulis Koivusalon kirjoitus "Sukututkimusharrastukseni" kuvaa elävästi sukututkijan arkea, iloja ja ongelmia. Artikkelista peilautuu myös koko seuran alkutaipaleen kiinnostuksen kohteita. Tiedot seuran toiminnan kymmenvuotistaipaleelta on kerätty seuran arkistosta, jäsenten muistiinpanoista ja haastatteluista. Sukututkijain koulutusta koskevat tiedot ovat peräisin Joensuun Vapaaopiston arkistosta. Kaikkia tietoja on täydennetty haastatteluilla. Niinpä kiitämme kaikkia niitä henkilöitä, jotka eri tavoin ovat edesauttaneet tämän historiikin kokoamista ja kirjoittamista.

Joensuu, joulukuussa 1998.
 

Aune Miettinen Toivo Pölönen Helvi Rautiainen

Sivun alkuun

Sukututkimuksesta

Sukututkimus on osa historiantutkimusta, parhaimmillaan se on tiedettä. Se tutkii henkilöiden polveutumista, sukulaisuussuhteita ja sukulaisten elämänvaiheita. Tärkeimpänä lähtökohtana lienee halu saada selko omista esivanhemmista ja sukulaisista ja heidän sukulaisuussuhteistaan. Joku ehkä toivoo löytävänsä suvustaan yhteyksiä merkkihenkilöihin ja näin "kultaavansa sukupuutaan". Lääketiede käyttää sukututkimusta etsiessään periytyvien tautien kulkua, yhteiskuntatiede sekä oikeuslaitos mm. selvitellessään perimysasioita. Sukututkimuksen motiiveihin liittyvät myös uskonnolliset seikat, kuten Mormonikirkon laajat sukututkimusarkistot Yhdysvalloissa osoittavat.

Sukututkimuksen historia Suomessa alkaa noin viidensadan vuoden takaa. Piispainkronikkaa koottiin nimittäin jo 1400-luvulla. Myöhemmin piispa Terserus (1 605-1678) tehdessään tarkastusmatkan Pohjanmaalle huomasi sikäläisten pappisperheiden muodostavan laajan sukulaisuusverkoston. Sittemmin hän keräsi luettelon Pohjanmaan pappien perhesuhteista. Huomattavaksi kantaisäksi osoittautui Ruotsissa elänyt Erik Ångerman eli Sursill. Hänen tyttäristään tuli Suomessa papinrouvia. Terseruksen tutkimuksiin perustuen Kalajoen kappalainen, sittemmin Lapväärtin kirkkoherra ja rovasti, "Suomen sukututkimuksen perustaja" Elias Robert Alcenius (1 8 1 9-1875) kokosi tiedot "Genealogia Sursilliana"-teokseksi, joka ilmestyi 1850 ja josta tuli Suomen sukututkimuksen perusteos. Eero Kojonen sai tehtäväkseen jatkaa Alceniuksen työtä. Näin selvitys laajeni myös talonpoikaissukuihin mahtavaksi sukututkimusteokseksi nimellä "Sursillin suku". Se ilmestyi painosta 1970.

Alkujaan sukututkimuksen kohteena Suomessa olivat pappien lisäksi myös aateliset sekä muut tärkeät merkkihenkilöt ja vaikuttajat. Sittemmin on tultu huomaamaan, että jokainen suku on tutkimuksen arvoinen. Vielä parikymmentä vuotta sitten kun sukututkimus oli vähäistä, tavalliselle sukututkijalle ei ollut juurikaan tutkimusoppaita tarjolla. Oikeastaan ainoa opaskirja oli Alf Brennerin "Sukututkimuksen opas" vuodelta 1956. Sitä mukaa kun sukututkimusharrastus laajeni, myös oppaita alkoi ilmestyä. Kansanvalistusseuran Kirjeopisto julkaisi "Juuret" -nimisen hyvän opetussarjan asiakirjanäytteineen. Se on tunnetun sukututkijan Sirkka Karskelan laatima kurssi. Karskela on laatinut tällä hetkellä ehkä laajimman ja monipuolisimman noin 350-sivuisen sukututkimusoppaan "Sukututkijan tietokirjan" vuonna 1983. Siihen sisältyy laaja sukututkimussanasto.

Jo vuonna 1917 perustettiin Suomen Sukututkimusseura edistämään ja kokoamaan koko maassa tehtävää sukututkimusta. Seuralla on laaja kirjastoja se julkaisee muun muassa Genos -nimistä aikakausilehteä. Oman sukuseuran perustaneet tai sellaiseen kuuluvat ovat tutustuneet myös Sukuseurojen Keskusliittoon ja sen julkaisemaan Sukuviesti-lehteen. Tietokoneen käytön kehittämiseksi sukututkimuksessa perustettiin vuonna 1984 Sukutietotekniikka ry., joka on muun muassa kehittänyt oman sukuohjelmiston ja julkaisee omaa Sukutieto-lehteä. Sukutietotekniikka ry. on toiminut koko ajan kiinteässä yhteistyössä Suomen Sukututkimusseuran kanssa ja nyt nämä yhdistykset ovat liittymässä yhteen. Monet sukututkimusta harrastavat henkilöt ovatkin olleet jo ennen oman seuramme perustamista tai siihen liittymistä jäseninä näissä yhdistyksissä.

Sukututkimustyö on parin viime vuosikymmenen aikana helpottunut monella tavoin. Mormonikirkko pyysi aikanaan Suomen kirkon johdolta lupaa filmata seurakuntien arkistot. Lupa myönnettiin sillä ehdolla. että Valtionarkistolle luovutetaan ilmaiseksi filmien kopiot. Tämä oli erittäin arvokas tapaus sukututkimuksen kannalta, sillä nyt voitiin ostaa filmejä tai lainata niitä maakunta-arkistoihin tai sellaisiin kirjastoihin, joiden kanssa oli tehty asianmukainen sopimus. Enää ei tarvinnut matkustaa arkistoihin muualle. Maakunta-arkistot hankkivat alueensa seurakuntien filmit käyttöönsä. Mormonikirkolta tuli myöhemmin toinenkin apu. Se nimittäin laati ns. IGI-kortiston (Intemational Genealogica Index 1988). Se on järjestetty kahdeksi kortistoksi, joihin nimet on koottu lääneittäin kastettujen luetteloista. Kortistoissa on toisistaan eroava hakemisjärjestelmä. Nämäkin kortistot ovat maakunta-arkistoissa.

Jo tätä ennen oli Suomen Sukututkimusseura kirjoituttanut nykykäsialalla puhtaaksi Suomen seurakuntien historiakirjat. Nämä suuret mustakantiset kirjat ovat Kansallisarkiston vanhan tutkijasalin peräseinän hyllyissä. Kun kirjat alkoivat suuren käytön vuoksi mennä rikki, ne filmattiin, ja filmirullat ovat käytössä maakunta-arkistoissa. Kun myös seurakuntien kirjat rupesivat kulumaan ahkeran käytön vuoksi ja kun seurakuntien kirkkoherranvirastoissa alkoi olla paljon tutkijoita, lähes kaikki alueemme seurakunnat filmauttivat kirjansa mikrofilmikorteille. Nämä filmit ovat Joensuun maakunta-arkistossa käytettävissä tietyin ehdoin. Mikkelin maakunta-arkistossa on alettu filmata luovutetun alueen seurakuntien kirkonkirjoja, ja näitä filmejä on saatu myös Joensuun maakunta-arkistoon. Niitä filmejä, joita ei ole paikallisessa arkistossa, voi arkiston kautta tilata Kansallisarkistosta tai jostain muusta maakunta-arkistosta.

Tietokoneiden yleistyttyä sukututkimustyö on siirtynyt kokonaan uuteen aikakauteen. Markkinoilla on monia sukututkimusohjelmia, kuten Genus, Juuret, Sukujutut ja Sukuohjelmisto 8.0. Kun tiedot on syötetty tiedostoon, ohjelma järjestää jälkipolvien perhetaulut valmiiksi, numeroi ne juoksevasti ja laatii aakkosellisen henkilöhakemiston. Samoin käy esipolvitaulujen tekeminen. Jos tietoja on lisättävä jäljestä päin entisten joukkoon, ohjelma pitää asiat järjestyksessä. Sukutietotekniikka ry:n valtakunnallisessa HisKi -projektissa tallennetaan tietokoneelle pääasiassa vapaaehtoisin voimin seurakuntien historiakirjoja, eli syntyneiden, vihittyjen ja kuolleitten luetteloita. Tallennettuja tietoja voidaan hakea noin 2 1 0 seurakunnasta (vuoden 1998 lopun tilanne). Valmiit tallenteet löytyvä Internetistä osoitteesta http://www. genealogia.org. Samasta osoitteesta löytyy myös paljon muuta sukututkijaa kiinnostavaa aineistoa.

Sivun alkuun

Kiinnostus sukututkimukseen on Joensuun seudulla vuosien mittaan voimistunut. Kansalaisopistot huomasivat asian jo varhain 1970-luvulla ja ryhtyivät järjestämään sukututkimuskursseja. Seuramme perustajajäsen Aulis Koivusalo on pitänyt mainittuja kursseja ainakin Joensuussa, Outokummussa, Polvijärvellä ja Lieksassa. Vuodesta 1977 lähtien Joensuun Vapaaopiston ohjelmaan on kuulunut sukututkimuskurssienjärjestäminen. Ensimmäiset kolme vuotta Vapaaopiston kursseja ohjasi maakunta-arkiston silloinen johtaja Raimo Pohjola. Kurssit pidettiin Vapaaopistolla tiistaisin ja se oli "sukututkimusta harrastaville tai muutoin asiasta kiinnostuneille tarkoitettu peruskurssi". Tuntimäärää ei käy ilmi asiakirjoista. Vapaaopiston opetuksessa oli tauko kevääseen 1983 saakka. Tuolloin Raimo Pohjola piti sukututkimuksen peruskurssin, joka käsitti yhteensä 16 tuntia ja se pidettiin Lyseon lukion tiloissa. Kurssi oli katsaus "sukututkimuksen menetelmiin, lähteisiin ja kirjallisiin apuneuvoihin". Samana keväänä järjestettiin pääopistolla myös erityinen sukututkimuspäivä, jolloin käsiteltiin sukututkimuksen keskeisten lähteiden käytön ongelmia.

Keväällä 1984 Vapaaopisto järjesti peräti kaksi sukututkimuksen peruskurssia, joiden molempien tuntimäärä oli 26. Kurssien pitäjinä olivat maakunta-arkiston virkailijat Pekka Anttonen ja Jaana Kilkki-Parviainen. Saman vuoden syksyllä pidettiin pääopistolla samoin kaksi kurssia, "Sukututkimus 1 A ja 1 B", tuntimäärältään 14 h, pitäjänä Ulla Eronen. Kurssin 1 tavoitteena oli saavuttaa taito itsenäisen sukututkimuksen tekemiseen. Kurssilla tutustuttiin sukututkimuksen keskeisiin periaatteisiin, menettelytapoihin ja tärkeimpiin lähteisiin. Kurssi oli alkeiskurssi eikä osallistujilta edellytetty pohjatietoja. Kurssin oheismateriaalina suositeltiin käytettäväksi esim. Sirkka Karskelan laatimaa "Sukututkijan tietokirjaa".

Keväällä 1985 opetusta jatkettiin Pitämällä kurssit "Sukututkimus 11 Aja 11 B", tuntimäärältään 14 h. Näillä kursseilla sovellettiin edellisillä kursseilla saatuja valmiuksia käytännössä, perehdyttiin lähteisiin ja niiden käytössä syntyvän ongelmiin sekä tutustuttiin maakunta-arkistoon, jonka tiloissa kurssi pidettiin.

Sukututkimuskurssi I:n ja II:n pitäminen jatkuu edelleen vapaaopistolla. Nyt kuitenkin puhutaan sukututkimuksen perus- ja jatkokurssista. Kursseja ovat johtaneet Ulla Eronen, Jaana Kilkki, Pekka Anttonen, Päivi Mielonen, Jukka Kokkonen ja Päivi Repo. Vuodesta 1995 lähtien Vapaaopiston sukututkimuskursseja on pitänyt Tuula Kiiski.

Syksyllä 1986 järjestettiin myös kurssi "Sukututkimus 111", joka käsitti 26 tuntia. Kurssin ohjasivat professori Veijo Saloheimo ja opiskelija Päivi Mielonen. Kurssin 111 tavoitteena oli syventää sukututkimusta perehtymällä vanhimpiin saatavissa oleviin lähteisiin kuten läänintileihin ja tuomiokirjoihin. Tavoitteena oli myös vanhojen käsialojen tulkitseminen ja lukeminen sekä perehtyminen Veijo Saloheimon kokoamaan Pohjois-Karjalan luterilaisia sukuja koskevaan kortistoon. Kurssi oli tarkoitettu sukututkimuksen perustaidot hallitseville. Kurssi 111 järjestettiin kolme kertaa, viimeinen lukuvuonna 1988-1989. Sen tilalle on tullut erilliskursseja, kuten vanhojen käsialojen kurssi, ortodoksisten sukujen tutkimuskurssi ja elämäkerran kirjoittamisen kurssi.

Vapaaopiston sukututkimuskurssit on järjestetty tiiviissä yhteistyössä Joensuun maakunta-arkiston kanssa. Kun kurssin opettajina oli maakunta-arkiston virkailijoita, kurssilaiset saivat tutustua monipuolisesti arkiston alkuperäisiin asiakiroihin. Kurssin opettajan tuoman harjoitusmateriaalin lisäksi myös Aulis Koivusalo toi usein kopioita vanhoista asiakirjoista lähinnä käsialan selvittelyä varten. Yhteistyötä on ollut myös Joensuun Yliopiston kanssa. Harrastaja-historiankirjoittajien seminaari järjesti muutaman kerran sukututkimusaiheisen kurssin, jota johti professori Antero Heikkinen ja muina luennoitsijoina oli mm. Tapio Hämynen. sittemmin apulaisprofessori. Vapaaopiston maakunta-arkistolla järjestämillä kursseilla on saanut mittavajoukko sukututkimuksen harrastajia pätevää ohjausta sukututkimukseen.

Sukututkimukseen liittyviä kursseja on järjestänyt myös Joensuun maakunta-arkisto. Muun muassa elokuussa 1992 oli kolmipäiväinen sukututkimuskurssi yhteistyössä Pohjois-Karjalan kesäyliopiston kanssa. Toukokuussa 1997 oli kurssi kotiseutuhistorian lähteistä. Kurssin teema oli "Maakunta-arkisto - 6000 hm menneisyyttämme".

Sivun alkuun

Vapaaopiston sukututkimuskursseilla nousi puheenaiheeksi aina silloin tällöin ajatus sukututkijain seurasta. Huomattiin, että samanaiheisia seuroja oli perustettu muualle Suomeen. lähimmät Imatralle ja Kuopioon. Vähitellen kiteytyi ajatus oman seuran perustamisesta. Ajatuksen esille tuoja ja sen innokas kannattaja oli Aulis Koivusalo, jolla oli jo takanaan pitkäaikainen sukututkimuksen käytännön harrastus. Hänen aloitteestaan Vapaaopiston sukututkimuskurssilaiset perustivat oman seuran 4. 12. 1986 kurssin päätöstilaisuudessa, jossa oli läsnä 17 henkilöä. Tilaisuus pidettiin Karjalantalon Sortavala-kabinetissa. Seuran perustamista koskevan sopimusasiakirjan allekirjoittivat Aulis Koivusalo, Päivi Mielonen ja Veikko Pehkonen. Nimeksi hyväksyttiin Pohjois-Karjalan sukututkijain seura. Seuran perustamiskokouksessa olivat mukana edellä mainittujen lisäksi Juhani Räsänen, Heljä Kauhanen, Sirkka-Liisa Lonka, Veikko Valkola, Jukka Partanen, Toivo Pölönen, Matti Ronkainen. Helvi Rautiainen, Pirjo Hirvonen, Rauni Immonen, Hannu Heikkinen, Tapani Kovalaine, Tuomo Kettunen ja Yrjö Kämä. Seura on merkitty yhdistysrekisteriin 9.9.1988.

 Seuran ensimmäinen sihteeri Päivi Mielonen, nykyään Hirvonen, muistelee kirjeessään seuran perustamisaikoja:

Olin opintojeni ohessa työssä Joensuun maakunta-arkistolla erinäisiä jaksoja 1980-luvun alkupuolella. Työni ja historiaopintojeni vuoksi perehdyin myös sukututkimuksen kiehtovaan maailmaan. Vanhoihin asiakirjoihin ja käsialoihin tutustuin työskennellessäni yhden kesän professori Veijo Saloheimon tutkimusapulaisena keräten lähdemateriaalia Savon historiateosta varten.

Joensuun Vapaaopisto kyseli maakunta-arkiston kautta sukututkimuskurssin vetäjää. Lupauduin ohjaamaan perus- ja jatkokursseja lukukaudella 1985-86. Keväällä 1986 sovittiin, että syksyllä jatketaan samalla ohjelmalla.

Kun kävelin eräänä elokuisena päivänä Koskikatua pitkin kotiini, tuli vastaani Vapaaopiston silloinen apulaisrehtori Martti Välitalo. Hän kertoi, että muutamat opiskelevat olivat toivoneet sukututkimuksen 'Jatkokurssinjatkokurssia ",jolla perehdyttäisiin 1600-ja 1500-lukujen lähdemateriaalin käyttöön. Hän kertoi myös Veijo Saloheimon jo lupautuneen pitämään kaksi luentokertaa Pohjois-Karjalan suvuista ja alueen historiasta. Sen enempää asiaa harkitsematta lupauduin kurssin pitäjäksi. Vasta kun syksyllä näin ilmoittautuneiden listan, käsitin, mitä olin mennyt lupaamaan. Kurssille oli ilmoittautunut monia "vanhoja konkareita ", joiden tiesin harrastaneen sukututkimusta ja historiaa jo vuosikausia. Mitä uutta minä voisin heille opettaa! Lupaustani en voinut kuitenkaan enää perua, joten ei auttanut muu kuin niellä kauhistuksensa ja lähteä mahdollisimman hyvin valmistautuneena pitämään 18.9.1986 ensimmäistä kurssikertaa.

Muistini mukaan kurssilla oli heti alusta alkaen välitön ja innostunut tunnelma, ja tässä tapauksessa myös opettaja sai paljon oppia kurssilaisilta. Kun antoisaa yhdessäoloa haluttiin jatkaa, heräsi ajatus sukututkimusyhdistyksen perustamisesta Joensuuhun. Asian vireillepanijana oli opetusneuvos Aulis Koivusalo, joka tarmokkaaseen tapaansa ryhtyi toteuttamaan ajatusta käytännössä. Koivusalo saatiin lupautumaan puheenjohtajaksi ja minä lupauduin toimimaan sihteerinä. Jatkokurssimme viimeisellä kokoontumiskerralla joulukuun alussa pidettiin samalla Pohjois-Karjalan sukututkain seura ry:n perustava kokous. Olin todella iloinen siitä, että innostuneen kurssimme toiminta huipentui uuden yhdistyksen perustamiseen. Näin taattiin sukututkimuksesta kiinnostuneille mahdollisuus tietojen ja taitojen vaihtamiseen ja syventämiseen sekä vapaamuotoiseen seurusteluun.

Ennätin toimia yhdistyksen sihteerinä puolitoista vuotta. Muuttaessani työn perässä Jyväskylään jouduin luopumaan sihteerin tehtävistä. Tulen kuitenkin aina lämpimästi muistamaan Pohjois-Karjalan sukututkijain seuran alkuvaiheita ja ennen kaikkea niitä ihmisiä, joihin tuolloin sain tutustua. "

Liitteenä on Päivi Mielosen saama kiitosadressi, joka on kirjoitettu vanhalla käsialalla ja vanhaa ruotsin kieltä käyttäen.

Sivun alkuun

Opetusneuvos Aulis Koivusalo:

Ennen sotia 1930-luvulla oli sukututkimuksen teko melko hankalaa, koska itse olisi pitänyt käydä asianomaisissa kirkkoherranvirastoissa selaamassa vanhoja kirkonkirjoja, sillä kirjeellisiin pyyntöihin eivät kirkkoherranvirastot mielellään puuttuneet.

Sotien jälkeen tilanne muuttui. Valtio perusti jo 1930-luvulla Valtionarkiston avuksi maakunta-arkiston Turkuun, Hämeenlinnaan, Vaasaan, Ouluun, Jyväskylään ja Viipuriin. Viipurin arkiston tilalle tuli Mikkelin arkisto 1953. Mikkelin arkistoon kerättiin karjalaisten siirtoseurakuntien arkistot. Ne oli ajoissa evakuoitu sotatoimialueilta, ja näin oli saatu talteen melkein kaikki arkistot aivan entisen rajan pinnan pitäjiä myöten. Kirkkohallitus teki sodan jälkeen otollisen päätöksen: seurakuntia kehotettiin siirtämään 1 00 vuotta vanhemmat kirkonkirjat lähimpään maakunta-arkistoon. Joensuuhun perustettiin maakunta-arkisto vuonna 1974.

Eläkkeelle päästyäni vuonna 1975 aloitin varsinaisen sukututkimusharrastuksen ikään kuin päätoimisena. Aloitin isäni suvusta. Isäni oli syntyisin Turun pohjoispuolelta Velkuan saaristo-pitäjästä. Se oli erotettu 1700-luvun lopulla Taivassalon pitäjästä. Isäni vanhemmat olivat Kustaa Gustafsson ja Kustaava Pretilä. Molempien sukuselvitykset sai Turun maakunta-arkistosta lähipitäjien kirkonkirjoista. Koska tuloksena oli etupäässä esivanhempain tauluja, ei tuloksina ollut monistekansioita.

Seuraavana tehtävänä oli oman äidin sukuselvitys. Hän oli kotoisin Viipurin läänin Pyhäjärven pitäjästä Laatokan rannan Ylläppään kylästä. Isä oli Simo Haapsaari ja äiti Katri Hiiri. Nämä suvut sain selvitettyä Mikkelin maakunta-arkistossa Kannaksen seurakuntien kirkonkirjoista. Haapsaaren vanhimmat asukkaat löytyivät Kannaksen kaakkoisimmasta pitäjästä Metsäpirtistä, jossa oli oikein Haapsaaren kylä. Haapsaaria esiintyi Sakkolassa ja Raudussa, Pyhäjärvellä ollut Haapsaari oli juuri äitini isä. Haapsaaren suvusta valmistettiin 160-sivuinen monistekansio ajalta 1700-1950. Äitini äidin Katri Hiiren suku oli pysynyt aika tarkkaan Pyhäjärven pitäjässä, ja hänen sukunsa selvisi hyvin Pyhäjärven kirkonkirjoista (1 680-1950). Monisteeseen tuli 131 sivua.

Nyt alkoi vaimoni suvun selvitys. Hän on Juliana Pohjamo Pitkärannasta, Laatokan itärannalta. Hänen isänsä oli alkuaan vanhaa Pitkärannan Pusun sukua. Hän oli muuttanut 1930-luvulla sukunimensä Pohjamoksi. Pitkäranta kuului Laatokan pohjoisrannalla sijaitsevaan Impilahden pitäjään. Sen asukkaat olivat melkein kaikki ortodokseja. Myös Pohjamot olivat ortodokseja. Heillä oli oma ortodoksinen seurakunta, Kitelän seurakunta. Kitelä on Impilahden yksi kylä. Myös Pitkärannan ortodoksit kuuluivat Kitelän seurakuntaan.

Kitelän kirkonkirjat olivat venäjänkielisiä, ne oli saatava suomennetuksi. Impilahtelaisten Seura päätti aloitteestani antaa minulle mahdollisuuden aloittaa suomennustyö. Suomentajaksi sain Joensuulaisen tytön, Tuula Kiisken. Mikkelissä oli tallennettuna Kitelän kirkonkirjat, vieläpä valmiina mikrofilmeinä. Arkisto myi halukkaille näitä filmejä monistettuina. Tilasimme niitä sitä mukaa aina lisää, kun suomennus edistyi. Vielä oli saatava tytölle kone, jolla voi katsoa suurennetuksi valkokankaalle tai valkoiselle seinälle. Näin suurennetuista kuvista Tuula Kiiski suomensi tekstin ja kirjoitti sen A4-kokoiselle ruutupaperille. ja näistä saatiin siistinä käsikirjoituksena valmiit suomennetut arkit monistusta varten.

Suomentaminen aloitettiin 1988, ja koko Kitelän kirkonkirjat oli suomennettu vasta 1989. Joensuun yliopiston monistamo nitoi käännöstyön tulokset pehmytkantisiin niteisiin. Kaikkiaan näitä paksuja niteitä tuli 10 kappaletta, yhteensä vähän yli 7000 sivua. Nämä Kitelän seurakunnan kirkonkirjojen suomennokset alkavat 1700-luvun lopulta ja päättyvät vuoteen 1920, jonka jälkeen ortodoksiset kirkonkirjat piti kirjoittaa suomenkielellä.

Työn rahoitus tuotti luonnollisesti suuria vaikeuksia. Impilahtelaisten Seura sijoitti omat rahansa, Karjalaisen kulttuurin Edistämissäätiö antoi apurahan ja muutamat yksityiset henkilöt antoivat lahjoituksia. Mm. lähetettyäni entiselle Pitkärannan tehtaanjohtajalle Aarne Koskelolle monistesarjan hän lähetti palkkioksi 20000 markan lahjoituksen. Monistesarjoja otettiin useita kymmeniä. Nämä sarjat lähetettiin luonnollisesti kaikkiin maakunta-arkistoihin, samoin kuin aikaisemmin valmistuneet monisteet. Näitä Kitelän seurakunnan kirkonkirjojen suomennettuja monistesarjoja on minulla vielä varastossani 7 täyttä sarjaa. Impilahtelaisten Seura voisi ne lahjoittaa sopiviin kirjastoihin.

Kitelän ortodoksisen seurakunnan kirkonkirjojen tultua suomennettua monet impilahtelaiset saivat helposti selville oman sukunsa juuret. Minäkin selvitin vaimoni isän Mikko Pohjamon suvun Pitkärannasta. Pitkärannan vanhat asukkaat olivat Pusuja, karjalan kielessä sanan merkitys on pussi tai säkki. Pusujen sukuselvitysmonisteen vuosilta 1790 - 1950 sain valmiiksi vuonna 1991, sivuja siinä on 73. Vaimoni äiti oli Pitkärannassa Vivi Ljokkoi. Tämännimisiä asui Pitkärannan lähikylissä. Ljokkoin suvun selvittämisessä oli apuna kajaanilainen Leo Ljokkoi. Selvitys valmistui 1991 ja siinä on 130 sivua. Näin olin saanut valmiiksi oman sukuni sukuselvitykset.

Isäni oli Pyhäjärvellä kansakoulunopettajana kahden syrjäkylän, Musakanlahden ja Tiituan yhteisessä koulussa aina vuodesta 1906 vuoteen 1944. Nämä kylät säilyivät sodissa, koska niiden sijainti oli Vuoksen ja Suvannon järvistä noin 15-20 km pohjoiseen. Talvisodan jälkeen kylien asukkaat joutuivat evakkoon, mutta tulivat takaisin koteihinsa jatkosodan aikana 1941-1944. Koska kylien asukkaat toivat lapsensa mukanaan, niin isä tuli tietysti koulua pitämään jo vuoden 1942 alusta. Toinen evakkoon lähtö alkoi sitten kesällä 1944.

Pyysin näiden kylien asukkailla muistitietoja sota-ajan tapahtumista ja evakkoretkistä. Näin syntyi kaksi muistiinpanomonistetta Musakanlahden koulupiirin asukkaista. Ensimmäinen, Muistelma 1, syntyi jo vuonna l988 ja se sisälsi 390 sivua. Toinen, Muistelma 2, valmistui seuraavana vuonna ja se sisälsi 162 sivua. Kun Pyhäjärven kirkonkirjoista sai helposti selville isäni koulupiirin perheiden suvut, valmistin näiden kylien perheiden sukuselvitykset ajalta 1700-1950. Perheitä oli kaikkiaan 54. Moniste tuli valmiiksi 1989 ja se sisältää 540 sivua. Sitä monistetta on minulla vielä aika paljon varastossa. Ehkäpä kyläläiset eivät kaikki vielä tiedä heidän sukuselvityksiensä olemassaolosta.

Joensuun maakunta-arkistossa näin kerran mikrokortit, jotka sisälsivät Pitkärannan ortodoksiset kirkonkirjat venäjänkielisinä, vaikka tiesin, että Pitkärannan ortodoksinen seurakunta pääsi itsenäiseksi seurakunnaksi vasta 1925, eikä sitä aikaisemmin hyväksytty kappeliseurakunnaksi. Halusin heti suomennuttaa kyseiset kirjat. Tuula Kiiski sai taas tehtävän. Kirjat alkoivat vuodesta 1899 ja jatkuivat vuoteen 1950. Monistus suoritettiin vain vuoteen 1934 saakka, koska sen jälkeen kirjat olivat suomenkieliset. Kirjat sisälsivät Pitkärannan lähikylien asukkaat sekä tietysti itse Pitkärannan. Ihmeellistä oli, että mukana olivat Ala- ja Ylä-Uuksun kylät, jotka kuuluivat jo Salmin pitäjään. Kirjat sisälsivät aluksi metrikan, eli syntyneet, vihityt ja kuolleet, sitten rippikirjat ja lopuksi pääkirjat. Monistekansioita kertyi 6 kpl, yhteensä 1986 sivua. Näidenkin kirjojen rahoitus tuotti vaikeuksia. Pienet summat sain Impilahtelaisten Seuralta ja Karjalaisen kulttuurin Edistämissäätiöltä, mutta aika suuren summan sain ottaa omasta kukkarosta.

Näin päättyivät minun huomattavimmat sukututkimustulokseni. Pieniä yksityisten ihmisten sukuselvityksiä olen suorittanut, mm. poikani Jonnan vaimon Aune Tarnasen sukuselvitykset Liperissä ja Savon puolen kylissä.

Sukutukimustulosten esittämismuoto on Suomessa vielä sekalaista. Katsellessani eri tutkijain esityksiä niissä esiintyy omaperäisiä merkintöjä ja omia tapoja tulosten esittämisessä. Minullakin on omia tapoja tullut esityksiin. Määrätyn suvun esityksessä olen eri ikäluokat merkinnyt juoksevalla numerolla alkaen yhdestä vanhimmasta päästä. Ikäluokan perheet olen merkinnyt toisella numerolla aina numerojärjestyksessä. Itse perheenjäsenet olen sitten merkinnyt noiden kahden numeron jälkeen kirjaimilla. Näin ei saman suvun esityksessä tule eri perheille samoja numeroita. Toiseen seikkaan kiinnitin myös huomiota. Sukutaulujen teossa olen suunnitellut esivanhempien taulussa jokaiselle isä-äiti-parille yhtä suuren pinta-alan. Valmiit taulut ovat normaaliarkin kokoisia aina A4:stä A0:aan. Esim. A0-kokoiselle arkille sopivasti viivoittamalla saa sopimaan jopa 8 sukupolvea. Ks. s. 26-28!

Mainitsen vielä yhdestä tärkeästä asiasta. Meillä sukututkijoilla on aina vielä korvien välissä sellaista tietoa omista suvunjäsenistä, joita tietoja ei ole kirkonkirjoissa, nimittäin päässämme olevat muistitiedot. Olen kirjoittanut muistiin isäni elämäkertatiedot sekä isovanhempieni henkilötietoihin ne lisätiedot, joita omat vanhempani ovat kertoneet. Lisäksi olen kirjoittanut muistiin oman vaiherikkaan elämäni vaiheet sekä sisarieni perheiden elämänvaiheet. Kaksi sisartani on jo kuollut, mutta kaksi on vielä elossa. Heiltä olen saanut seikkaperäisen selostuksen heidän perheidensä elämänvaiheista. Lisäksi olen sanellut videonauhalle tapauksia nuoruuteni ajoilta. Videonauhalle on nopea sanella. Olen kertonut kylissä tapahtuneista erikoistapauksista, kuten tulipaloista, omista pyöräretkistä isän tai sisarieni kanssa, kylän urheilukilpailuista ja osallistumisesta nuorisoseuran toimintaan. Sisarieni kanssa yhdessä olemme vuoronperään kertoneet huvittavia ja vakaviakin tapahtumia elämämme varrelta nuoruudessa. Tapahtumissa on ollut mukana tuttavia tai kyläläisiä. Tällaisia kertomuksia on tullut jo toista videonauhallista.

Kun olen tehnyt vuosikausia sukututkimustyötä, ovat monet kansalais- ja työväenopistot pyytäneet minua sukututkimuskurssien pitäjäksi. Tällaisia kursseja olen pitänyt Joensuussa, Lieksassa, Outokummussa ja Polvijärvellä. Näin olen omalta osaltani levittänyt sukutukimustaitoa ja -innostusta Pohjois-Karjalassa.

Sivun alkuun

Pohjois-Karjalan sukututkijain
seuran toiminta 1987 - 1997

Pohjois-Karjalan sukututkijain seuran perustamispäivä on 4. 12. 1986, ja seuran varsinainen toiminta alkoi seuraavana vuonna. Perustamiskokouksessa valittu hallitus kokoontui ensimmäisen kerran 29. 1. 1987 ja ensimmäinen vuosikokous pidettiin 17. 2. 1987 Karjalantalon Rajakapteenin pirtissä. Virallisten vuosikokousasioiden jälkeen Aulis Koivusalo selosti eri sukujulkaisuissa käytettyjen perhetaulujen numerointimenetelmiä. Vuosikokouskutsu oli toimitettu seuranjäsenille kirjallisena. Siinä on kehoitus "yrittäkäämme tuoda uusia sukututkijoita mukaan". Maaliskuulta 1987 on merkintä että "Aulis Koivusalo esitteli sukutaulujen malleja, jonka jälkeen keskusteltiin sukututkimuksen ongelmista". Huhtikuussa Tapani Kovalaine esitelmöi sukututkimuksesta sukunimitilastojen valossa, läsnä 18 henkilöä, toukokuussa Aulis Koivusalo toi terveiset Hyvinkään sukututkimuspäiviltä, mukana 14 henkilöä.

Syksyn 1987 kokouksista tiedotettiin seuran jäsenille kirjeellä. Suunnitellut kolme kokousta toteutuivat, niissä harjoitettiin myös vanhojen käsialojen lukemista. Kokoontumispaikka oli Karjalan tutkimuslaitos Pielisjoen linnassa. Samassa kirjeessä jokainen seuran jäsen sai kyselylomakkeen, jonka avulla haluttiin kartoittaa jäsenten tekemiä valmiita ja tekeillä olevia sukututkimuksia sekä jäsenten toiveita seuran toimintaa varten. Kyselyyn tuli vastauksia melko vähän. Vuoden 1988 kokouksia, yhteensä yhdeksän, pidettiin pääosin Karjalantalossa. Vuoden viimeinen kokous oli "sihteerimme ja opettajamme Päivi Mielosen" läksiäistilaisuus. Hänen jälkeensä toimi sihteerinä vuoden verran Pirjo Hirvonen. Vuodesta 1990 lähtien sihteerinä on toiminut Anja Koukku.

Seuran ensimmäinen puheenjohtaja, opetusneuvos Aulis Koivusalo, luopui tehtävästä vuonna 1989, mutta toimi aktiivisesti seuran hallituksessa ja varapuheenjohtajana vuoteen 1995 saakka, jolloin hänet nimettiin kunniapuheenjohtajaksi. Seuran puheenjohtajana vuodesta 1989 lähtien on aktiivisesti ja ansiokkaasti toiminut henkikirjoittaja Tapani Kovalaine.

Sivun alkuun

Alkuaikoina kuukausikokoukset pidettiin Karjalan tutkimuslaitoksella Pielisjoen linnassa. Muutamana vuotena kokouspaikat vaihtelivat: kokoonnuttiin Karjalantalossa, Cafe Kotilassa, Poliisi- ja oikeustalon vihkihuoneessa, Postipankin kokoustiloissa ja Niinivaaran lukiossa. Vakituiseksi kokouspaikaksi tuli vuoden 1992 alusta lähtien Joensuun Maakunta-arkisto, kun arkistorakennus valmistui yliopiston välittömään läheisyyteen. Kokouksiin osallistuneiden henkilöiden määrä on vaihdellut 6 - 47 välillä. Professori Veijo Saloheimon esitykset ovat keränneet eniten kuulijoita. Jäljempänä olevasta asetelmasta selviää vuosittaisten kokousten määrä sekä osanottajien määrä kokousta kohti.

Seuran näkyvin toimintamuoto on ollut ' kuukausikokoukset. Sen lisäksi on tehty tutustumiskäyntejä ja retkiä, vietetty pikkujouluja tai läksiäisiä. Kokouksissa on ollut yleensä alustus tai esitelmä, jonka jälkeen on keskusteltu esityksen aiheesta. Alustajina ovat usein olleet seuran puheenjohtajat opetusneuvos Aulis Koivusalo ja henkikirjoittaja Tapani Kova- laine. Professori Veijo Saloheimo on pitänyt esitelmän kuudessa kokouksessa, Jorma Puumalainen ja Heljä Kauhanen kolmessa kokouksessa. Muita esitelmän pitäjiä ja keskustelun alustajia on ollut 17. He ovat yleensä olleet paikallisia henkilöitä; poikkeuksina insinööri Erkki Laitinen Lahdesta, Sukutietotekniikka ry:n puheenjohtaja Leif Mether Turusta ja Seppo Sampio Suomen Sukututkimustoimistosta Jyväskylästä. Kokouksissa käsitellyt aiheet ja kokousajat käyvät ilmi jäljempänä seuraavasta luettelosta. Alkuun on kirjattu puheenjohtajien ja Veijo Saloheimon käsittelemät aiheet, ja näiden jälkeen muiden alustajien nimet ja aiheet.

Kuukausitapaamisissa on tiedotettu yhdistykselle saapuneesta postista, kuten valtakunnallisista ja alueellisista sukututkimuspäivistä, erilaisista koulutustilaisuuksista ja muista ajankohtaisista asioista. Lähes joka syksy on keskusteltu yhdistyksenjäsenien tekemistä löydöistä ja tutkimuksista sekä hahmoteltu tulevan kauden ohjelmaa.

Toiminnan alkuaikoina muutamien kokousten kohdalla on maininta "harjoitettiin vanhojen käsialojenlukemista". Samalla pyydettiin jäseniltä toivomuksia seuran toiminnasta. Marraskuulta 1988 on muistiinpano tohtori Mustaniemen esityksestä: "vuonna 1917 suomalaisen miehen keskimääräinen elinikä oli 43 vuotta, suomalaisen naisen 49 vuotta". Huhtikuun 1990 kokouksesta on maininta, että kokoukseen osallistuneille jaettiin monisteet "Sukukirjan tekeminen", "Sukututkimuskirjallisuutta" ja "Sukuseurojen mallisäännöt". Parissa kokouksessa on ollut kirjaesittely: syyskuussa 1990 esiteltiin kirja "Ajattele historiaksi", ja vuoden 1993 vuosikokouksessa kirja "Historiaa harrastajille". Tämän Pohjois-Karjalan historiallisen yhdistyksen 1 vuosikirjan esittelivät Antero Heikkinen ja Hannu Mähönen.

Sivun alkuun

Aulis Koivusalo:

Puheenjohtaja 1986 - 1988.

Tapani Kovalaine:
Valittu puheenjohtajaksi 16. 2. 1989.

Veijo Saloheimo:

 Ismo Björn:

 Pirjo Hirvonen:

Tapio Hämynen:

 Heljä Kauhanen:

 Tuula Kiiski:

 Olavi Koskinen:

 Antti Laine:

Erkki Laitinen:

Jarno Linnolahti:

Leif Mether:

Aune Miettinen:

Harri Mustaniemi:

Osmo Paalanen:

Jorma Puumalainen:

Toivo Pölönen:

 Helvi Rautiainen:

 Liisa Ryyppö:

 Alpo Räisänen:

 Seppo Sampio:

 Ari Vallius:

Sivun alkuun

Seuran muu toiminta

Tutustumis- ja opintokäynnit erilaisiin kohteisiin Joensuussa ovat kuuluneet yhdistyksen ohjelmaan varsinkin alkuaikoina. Useisiin kohteisiin, kuten Pohjois-Karjalan museoon, Joensuun kaupungin arkistoon ja kaupungin kirjastoon, Joensuun maanmittaustoimiston karttakokoelmiin sekä Joensuun maakunta-arkistoon on tutustuttu kahdesti: on käyty sekä vanhoissa että uusissa tiloissa. Muita tutustumiskohteita ovat olleet Joensuun yliopiston kirjasto, ortodoksinen seurakuntatalo, Joensuun seurakuntien rekisterikeskus sekä Pielisjoen linnan entisöidyt tilat.

Juhlahetkiä ja muistamista on kirjattu toiminnan alkuvuosilta. Joulukuussa 1987 vietettiin pikkujoulua nauttien kahvia ja glögiä kahvila Menuetissa. Seuraavan vuoden lokakuussa pidettiin Karjalantalossa sihteeri Päivi Mielosen läksiäiset. Hän muutti Jyväskylään maakunta-arkiston virkailijaksi. Seuran puolesta lähtijälle ojennettiin muistolahjana kukkia. Saman vuoden joulukuussa pidettiin kauden viimeinen tilaisuus pikkujoulun merkeissä jo tutussa kahvila Menuetissa. Kokouskutsussa ilmoitettiin, että "Tapani Kovalaine jatkaa lokakuun kokouksen aihetta, Heljä Kauhanen kertoo tarkemmin äitinsä suvun tutkimuksista Upsalassa, ja Aimo Roivas on tehnyt malleja seuran merkiksi ja logoksi". Vuoden 1989 joulukuun kokouksessa tutustuttiin Pohjois-Karjalan museoon Karjalantalossa Hannu Ylisen opastamana. Sen jälkeen oli illanvietto Sortavala-kabinetissa, siihen osallistui kuusi henkilöä. Kunniapuheenjohtajaa, opetusneuvos Aulis Koivusaloa, on muistettu hänen 80-vuotispäivänään.

Toukokuussa 1995 tehtiin kevätretki Tohmajärvelle Jouhkolan hoviin, jonka omistavat Heljä ja Harri Leinonen. Matkan aikana tutustuttiin hoviin ja sen ympäristöön. Hovin historia kerrottiin vanhan Tohmajärven historian avulla. Jouhkolan hovin perusti kruununvouti Gabriel Wallenius, joka vuonna 1772 muutti Liperistä Tohmajärvelle. Walleniusta kutsuttiin aikanaan "Karjalan kuninkaaksi".

Keväällä 1996 tehtiin kevätretki Sarkkilan hoviin, joka on Lieksan Märäjälahdessa. Sarkkila oli aikanaan pielisjärveläisten pappien "Korpi-Jaakon" ja "Koski-Jaakon", Jacob Stenius vanhemman ja nuoremman asuinpaikka. Kaisu Nikupeteri esitteli vanhempiensa kunnostamaa Sarkkilan hovin entisöityä päärakennusta sekä piharakennuksessa olevaa Aino Stranden-Sorviston taidenäyttelyä.

Seuran kiintein yhteistyökumppani on Joensuun maakunta-arkisto, jonka kokoushuoneessa kuukausikokoukset nykyään pidetään. Joensuun vapaaopiston kanssa on keskusteltu säännöllisesti sukututkimuskoulutuksesta. Huhtikuussa 1991 pidettiin yhteinen kokous Pohjois - Karjalan historiallisen yhdistyksen kanssa. Tilaisuuden mottona oli: "Kun olet tullut tähän maailmaan, jätä itsestäsi joku merkki." Toukokuussa 1993 vierailivat Imatran seudun sukututkijat Joensuun maakunta-arkistossa ja lähettivät oman kiitoskirjeen myös sukututkijain seuralle. Vuoden 1994 toukokuun kokouksesta, jolloin tutustuttiin Joensuun maakuntakirjastoon, on maininta, että "lopuksi kokoonnuttiin Muikku-saliin keskustelemaan Karjalan tasavallan keskusarkistosta vierailulle tulleen Irja Netchaevan kanssa sukututkimukseen liittyvistä asioista". Vuoden 1996 lokakuussa vierailivat Savon sukututkimusharrastajat Joensuussa, jolloin yhteisessä kokouksessa maakunta-arkistolla oli peräti 47 henkilöä. Kokousesitelmän piti Veijo Saloheimo. Seuramme puolestaan kävi onnittelukäynnillä Kuopiossa huhtikuussa 1997. jolloin savolaisseura täytti 25 vuotta.

Sivun alkuun

Syyspuolella 1988 keskusteltiin merkin hankkimisesta seuralle, ja Aimo Roivas lupautui suunnittelemaan sen. Hän esitteli piirroksia merkkiä varten marraskuun kokouksessa 1988. Tammikuussa 1989 vahvistettiin yhdistyksen logo Aimo Roivaksen ehdotusten joukosta. Sitä on käytetty lähinnä sanomalehti Karjalaisen kokousilmoituksissa. Merkkiä on ilmeisesti ensi kerran käytetty helmikuun kokouskutsussa 1989. Tässä kokouksessa "päätettiin hankkia yhdistykselle leimasin Aimo Roivaksen ehdotuksen pohjalta".

Sivun alkuun

Sivun alkuun

Lopuksi

Tämän historiikin kokoaminen ja kirjoittaminen on ollut mielenkiintoinen kokemus. Työskentely ryhmässä, jonka kaksi jäsentä ovat olleet mukana perustamisesta saakka ja kolmas varsin myöhään mukaan tullut, on ollut antoisaa. Seuran syntyvaiheiden ja ensimmäisen puheenjohtajan Aulis Koivusalon sekä muiden seuran kehitykseen vaikuttaneidenjäsenten sukututkimustulosten raportointi on meidän kunnianosoituksemme seuran uranuurtajille.

Hyvin monet seuramme jäsenet ovat kuluneen kymmenvuotiskauden aikana työskennelleet ahkerasti sukututkimusharrastustensa parissa ja myös julkaisseet työnsä tuloksia. Näitä valmiita sukuselvityksiä on lukuisa määrä Joensuun Maakunta-arkistossa.

Keskustellessamme tulevaisuudesta huomasimme näköaloissamme ja tavoitteissamme paljon yhteistä. Jokainen meistä odottaa, että jo ensi syksynä saamme seuran ensimmäisen jäsenlehden, vaikkapa vain tiedotteen, jossa on ainakin alustava suunnitelma vuoden 2000 tapahtumista. Toivomme, että pystyisimme kasvattamaan alle 40 hengen jäsenmääräämme, saisimme seuraamme sekä innokkaita aloittelijoita että niitä varttuneita "konkareita", jotka eivät tähän mennessä ole ehtineet mukaan toimintaan. Toivomme, että hyvä yhteistyö nykyisten kumppaneidemme kanssa jatkuu ja syvenee edelleen ja että saamme uusiakin yhteistyökumppaneita. Toivomme pysyvämme mukana tietokoneajan nopeassa kehityksessä ja pystyvämme hyödyntämään harrastuksessamme sukuohjelmien ja Internetin tarjoamia mahdollisuuksia. Oma kotisivu Internetissä ja Internet-yhteyksien saaminen maakunta-arkistoon sukututkijoiden käyttöön ovat nekin toivomuslistalla. Vielä kiitämme Joensuun Maakunta-arkiston johtoa, että olemme saaneet seuran käyttöön kokouspaikan arkiston tiloista.

Seuramme ensimmäinen sihteeri Päivi Mielonen, nyk. Hirvonen, toivottaa 1.9.1998 kirjeessään "vireälle seuralle hyvää jatkoa toiselle vuosikymmenelle!".

Sivun alkuun